Lieksan vaskiviikko kesällä 2006

Ensimmäistä kertaa Lieksassa oppimassa. Soittelimme Vaskikahviolla ja Vuonislahden lavalla ne muutamat kappaleet, mitä olimme viikon aikana harjoitelleet. Opettajina meillä oli sellaisia maailmanluokan tähtiä kuin Epsilon-kvartetin Thierry Thibault ja Franck Pulcini, Russian Five-kvintetin vetäjä Alexander Shimanovits sekä libanonilainen trumpetisti Ibrahim Maalouf.

Ensimmäinen keikka Lohjansaaressa kesän kynnyksellä 2006

Väärä Vitonen, jolla ei vielä silloin ollut nimeä, esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti Eläketurvakeskuksen suunnitteluosaston, Altto-Mantan työpaikan virkistysiltapäivänä Lohjansaaren viinitilalla. Kyseessä oli myös osaston pitkäaikaisen sihteerin eläkkeellejäämisjuhla. Soitimme kaikki viisi osaamaamme kappaletta. Palkkioksi saimme hienot kravatit.