Joululaulumessu Paavalin kirkossa joulukuussa 2013 

Paavalin kirkon 3. adventin jumalanpalvelus pohjautui lähes kokonaan joululauluihin. Joululauluja laulettiin virsien sijaan, mutta joululaulujen melodiat olivat mukana myös jumalanpalveluksen kaavan mukaisissa lauluosuuksissa. Väärä Vitonen oli saanut käyttöönsä Timo Kiiskisen säveltämän alkusoiton ja hänen sovittamansa joululaulut, jotka Jussi muokkasi kvintetin soittimien äänialoihin sopiviksi. Taas kerran yksi mielenkiintoinen kokemus lisää.

1. adventin jumalanpalvelus Kannelmäen kirkossa joulukuussa 2013 

Väärä Vitonen oli jälleen mukana Kannelmäen kirkon tapahtumissa. Ensimmäinen adventti 1.12.2013 aloitettiin Väärän Vitosen voimin Riemuitse tytär Siionin sävelillä. Säestimme muutaman virren kanttori Anne Myllylän kanssa. Jumalanpalveluksessa oli mukana myös kuoro. Sen kanssa esitimme ehtoollisen aikana Kristus, valo valkeuden. Taru Hämäläinen johti kuoroa. Lopuksi lähetimme kirkkokansan kotiin soittaen Händelin Hallelujan.

Nenäpäivän lehdistötilaisuus lokakuussa 2013 

Nenäpäiväkampanjan aloittavaa pressitilaisuutta vietettiin Talvipuutarhassa 16.10. aurinkoisena keskiviikkoiltapäivänä. Nenäpäivä kerää varoja kehitysmaiden lapsille. Kvintetti toivotteli vieraita tervetulleeksi paikalle iloisin sävelin Monsteri-Nenän kanssa vajaan puolen tunnin ajan.  

Konsertti Paavalin kirkossa yhteistyössä Serpentin kanssa syyskuussa 2013 

Kvintetti ja Puhallinyhtye Serpentti tekivät yhteisen kirkkokonsertin syyskuisena tiistai-iltana (10.9.2013) Paavalin kirkossa. Kvintetti aloitti ja soitti viisi kappaletta: Ewaldin kvinteton 3. osa, Corellin Sarabande ja Gavotta, Delibes'n Kukkaisduetto, Down to the River to Pray ja Thibault'n Quintette Bleu. Serpentti jatkoi Pezeliuksen Intradalla ja muutamalla hengellisellä laululla. Lopuksi kvintetti ja Serpentti soittivat yhdessä Pekka Karvasen sovittaman Dorische Intradan, Bachin Kristus valo valkeuden ja Vangeliksen Tulivaunut -teeman. Yleisöäkin oli saapunut mukavasti paikalle.

Kaunialassa syyskuussa 2013 

Leenan eläkkeellesiirtyjäisiä vietettiin Kaunialan sairaalassa 10.9.2013 puoliltapäivin. Kvintetti soitti Leenalle omistetun poloneesin ja muutaman kauniin kappaleen juhlan kunniaksi.

Lieksan vaskiviikolla heinä-elokuussa 2013

Kvintetti osallistui kahdeksatta kertaa Lieksan vaskiviikolle. Tällä kertaa ohjelma poikkesi aikaisemmista siinä, että harjoittelimme iltapäivät Serpentin viisikon kanssa yhteistä kirkkokonserttiamme varten, joka on syyskuussa. Yhteiskappaleissamme meitä ohjasi meille uusi tuttavuus Petri Komulainen, joka on kysytty kapellimestari, musiikkipedagogi ja Sinfonia Lahden käyrätorven varaäänenjohtaja. Kvintetti soitteli aurinkoisessa säässä laajalle kuulijakunnalle peräti kolme pihasoittoa: S-marketin, City-marketin ja Pohjois-Karjalan Sähkön edustalla. LIsäksi esitimme vaskiyhtyekurssin loppukonsertissa Thibault'n kappaleen Quintette Bleu ja Delibesin Kukkaisdueton. Kvintettiä ohjasivat tuttuun tapaan Petri Junna ja Esko Heikkinen sekä uusina ohjaajina tuubataiteilijat Harri Miettunen ja Benjamin Pierce.

Kesäkahvilan avajaiset Käpylän kirkossa kesäkuussa 2013

Osallistuimme muutaman vuoden tauon jälkeen Käpylän kirkon kesäkahvilatapahtumaan 11.6.2013. Soitimme kevyttä klassista sekä suomalaista kansanmusiikkia vaskille sovitettuna. Kanttori Hannu Leskinen lauloi säestyksellämme Amazing Gracen ja lopuksi yleisö lauloi kvintetin säestyksellä Suvivirren.

Konsertti Kannelmäen kirkossa kesäkuussa 2013

Kanttori Anne Myllylä oli kutsunut kvintetin avaamaan Kannelmäen kirkon kesäillan musiikkitapahtumasarjan 6.6.2013. Konserttimme koostui kevyemmistä ja vanhemmista klassikoista. Kevyempää edustivat Bizet'n Nadirin aaria ja Delibes'n Kukkaisduetto.Rolf Storsjö, harmonikkaa soittava juristiystävämme, oli solistina Piazzollan Adios Noninossa, jonka meille aikoinaan sovitti Anita Lehto. Vanhempaa  puolta edustivat Bachin Jeesus valo valkeuden, Pachelbelin Kanon ja Halleluja Händelin  Messias-oratoriosta. Lopuksi soitimme muutaman dixietyylisen spirituaalin. Anne Myllylä esitti väliin urkuteoksia ja osallistui kvintetin mukana Bachin ja Händelin teoksiin. Soittajatoverimme Iain Churches tallensi meille äänitteen muistoksi.

Pääsiäisjumalanpalvelus Käpylän kirkossa maaliskuussa 2013

Tommin trumpetti kaikui Käpylän kirkon ovella ja kutsui väkeä pääsiäisjumalanpalvelukseen. Väärä Vitonen esitti Käpylän kirkkokuoron ja kanttori Taru Hämäläisen kanssa Bachin Jeesus valo valkeuden. Aloitimme Holstin marssilla. Vastausmusiikkina soitimme Down to the River to Pray. Händelin Hornpipe johdatti kirkkokansan kotiin.

Paul Niemistö Helsingissä tammikuussa 2013

Opettajamme Lieksan vaskiviikoilta, Ameriikan poikien Paul Niemistö kävi Suomen matkansa yhteydessä opastamassa meitä yhtenä tammikuisena iltana. Harjoittelimme erityisesti Viitasaaren Gate is Open kappaletta, jota Ameriikan poijatkin olivat esittäneet Lieksassa Viitasaari-konsertissaan. Saimme taas kerran liudan hyviä neuvoja ja mukavia muistoja.